Harvat hetket

Itselle tärkeä kuva omalla tavallaan. Taisi olla jo 6-7 viikko, kun en ollut kameraan koskenut. Arki oli vain duunia, ajoa tulevalle huushollille, remppaa, unta ja duunia. Väsyttävää oravanpyöräpaskaa koko rahalla. Työt loppuivat suunnitelman mukaan 24.9 tai jäin lomalle, ennen kuin työt oikeasti loppuivat 30.9:ttä. (uusi työ odottaa 15.11, sitä ennen tämän huushollin laittoa talvikuntoon) Tuon syyskuun viimeisen viikon vietin melko pitkälle kahdestaan ikiremonttia odottavat talon sekä koiran kanssa. Aamulla aina heräsin, suunnitelmat oli valmiina, että mitä tehdä taas tänään jne... Vaikka leipäduuni olikin loppunut, tuntui että tein sitä samaa taas.
Muutaman laatan olin taas saanut väkipakolla laitettua seinään ja ajattelin pitää pienen tauon laittaen samalla saunan tulille jne. Samalla annoin koiralle kunnon, oikean luun. Pitkästä aikaa raukkaparalle jotain herkkua kaiken myllerryksen keskellä. Katselin siinä sitten, kun lehdet tippuivat puusta, koira nautti, laskeva aurinko taustalla jne ja ryntäsin etsimään oranssia laukkuani eli kameraa. Onneksi oli iso luu, ehdin vielä jotain kuvata tapahtumasta. Suljin rapsahteli varmaan yli 50 kertaa, mutta jotain vapauttavaa siinä oli. Arkinen tilanne, mutta se muistutti, että välillä pitää pysähtyä. Tämän jälkeen taas kamera on ollut heti läsnä ja käytössä, muutenkin kuin kuvaten ankeita kaakelin saumoja tai sähkömiehen töitä. :)
Pointti vain koko stoorilla, että pienet asiat herättää. Joskus vain pitää pysähtyä ja olla.





-j-